fbpx

Suunnistaja Inka Nurminen ja Routamap yhteistyöhön

On aina hieno päivä yritykselle, kun voi julkistaa uuden läpimenneen projektin tai yhteistyöuutisen. Tänään on jälkimmäinen näistä, sillä Routamap ja suunnistaja, EM-mitalisti viime kesältä, Inka Nurminen ovat pistäneet nimet paperiin urheilijan eteenpäin saattamiseksi ja Routamapin toiminnan kehittämiseksi. 

Kirjottelin alkuvuodesta ihan julkisestikin päivitystä sosiaaliseen mediaan suomalaisen yksilöurheilun ongelmista:
Suomalainen urheilu painii koko kansan kanssa samoissa lukemissa ongelmissa rahapulan kanssa ja eteenki yksilöurheilijat keskiössä. Vaihetaanko suuntaa?”. Samassa postauksessa pyysin ideoita erilaisista vuorovaikutteisista yhteistyömalleista meän puulaakin kanssa.

Ideoita ja hakemuksia tuli yllättävän paljon ja monen kanavan kautta. Kiitos kaikista ideoista ja ehdotuksista. Inkan meille ehottama yhteistyömalli puhutteli heti alkuunsa ja uskomme, että tästä yhteistyöstä hyötyvät sekä urheilija että yritys, niinku pitääkin.

Kuka? Miksi? Miten? Lukaseppa Inkan tarinat alta niin pääset alulle 🙂

Näytön takana istuu tällä kertaa Inka, ja tästä herääkin kysymys: Kuka oikeastaan on Inka?

Olen 23-vuotias huippusuunnistaja, joka monella tapaa erottuu omassa lajissaan muista. Alkuperäinen kotikaupunkini on Jämsä ja edelleen edustan kasvattajaseuraani, Jämsän Retki-veikkoja. Nykyisin asun kuitenkin Tampereella parempien harjoitusmahdollisuuksien ja opintojeni vuoksi.

Mutta mistä kaikki sitten alkoi?

Olen lähtöisin urheilullisesta perheestä ja harrastanut monipuolisesti liikuntaa pienestä pitäen aina hiihdosta balettiin. Suunnistuksen pariin päädyin jo kolmevuotiaana äitini mukana rinkassa. Totutusta poiketen omat vanhempani eivät ole kuitenkaan entisiä huippusuunnistajia. Ehkä osittain juuri siksi aloitin kilpasuunnistuksen lajille hieman myöhään, vasta noin 12-vuotiaana. Kuitenkin kilpailemaan ryhdyttyäni huomasin pian olevani suhteellisen hyvä ja jo 15-vuotiaana pääsin ensimmäisiin nuorten arvokilpailuihin ja nuorten maajoukkueeseen. Siitä lähtien olen ollut mukana maajoukkueessa, ensin nuorissa ja nyt aikuisten haastajaryhmässä. Osittain lajin pariin johti sattuma, mutta toisaalta myös ystävät ja laji itsessään.

Entä nykyään?

Viime vuosina olen keskittynyt enemmän sprinttimatkoihin, ja se on tuottanut tulosta. Vaikka minut mielletään usein sprintteriksi, olen kuitenkin monipuolinen suunnistaja ja minulla on kovat tavoitteet tulevaisuudessa myös metsämatkoilla. Uskon, että sprintin kehittäminen palvelee myös metsämatkoja eikä ole niiden kehittymisestä pois.

Mottonani urheiluun voisi pitää sanontaa ”tosissaan muttei totisesti” – jos jotain tehdään, niin tehdään kunnolla. Harjoittelen monipuolisesti ja nautin erityisesti hiihdosta ja pyöräilystä suunnistuksen ja juoksun ohella. Monipuolinen harjoittelu osittain juontaa juurensa nuoruuden rasitusvammoista, joiden vuoksi jouduin keksimään juoksulle mahdollisimman tehokkaita korvaavia harjoitusmuotoja. Toisaalta olen todennut nimenomaan lajien monipuolisen yhdistämisen harjoittelussa itselleni toimivaksi konseptiksi, vaikka se ehkä ei ole suunnistajien keskuudessa se yleisin tapa. Harjoittelen myös suunnistajaksi hieman eri lailla, sillä omaan vahvan taustan yleisurheilusta valmentajani kautta.

Urheilun ohella opiskelen neljättä vuotta Tampereen yliopistossa biolääketieteen ja bioteknologian diplomi-insinööriksi. Opinnot mahdollistavat urheiluni, mutta tarjoavat myös turvaverkon urheilu-uran päättymisen varalta. Opintojen ja urheilun lisäksi minulla jää vähän aikaa harrastuksille – ehkäpä opiskelu on minun suurin harrastukseni. Vapaa hetkinäni nautin kuitenkin erityisesti ajan viettämisestä perheeni ja ystävieni kanssa. Tunnustaudun myös erinomaiseksi leipuriksi, jonka bravuuri ovat korvapuustit ja mutakakku.

Miksi sitten päätimme tehdä yhteistyötä Routamapin kanssa?

Kun Routamapin kanssa avautui mahdollisuus yhteistyöhön, kiinnostuin heti. Kohtasin yrityksen, joka heijastaa itselleni tärkeitä ja mieluisia arvoja kuten asiakaslähtöisyys, aitous ja luonnon läheisyys. Samalla arvostan Routamapin tarjoamia palveluja, sillä minulla on vahva ymmärrys metsätalouteen liittyvistä asioista, kiitos lähipiirissäni olevien metsätalouden ammattilaisten. Luontoon liittyvät palvelut ja asiat ovat lähellä sydäntäni, niin lajini vuoksi kuin muutenkin – liikkunuthan olen luonnossa monin eri tavoin aina lapsuudestani asti.

 – Inka

Mitä sitten jatkossa?

Niin, mitäs yhteistyöhön sitte kuuluu? Tavotteenahan oli, että yhteistyö olis muutaki ku ’lätkä rintaan ja tonni tilille’, ja siittä hommaa lähettiin jalostaan.

Päädyttiin sit siihen, et Inka jakaa ajatuksiaan meän puulaakin osaamiseen aiheista, jotka vois (Inkaa lainaten) ”käsitellä vaikkapa kansallispuistoja ja omaa ’suhdettani’ niihin, infraan ja metsien käyttöön liittyviä seikkoja suunnistajan näkökulmasta, teidän tapahtumia ja niiden käyttöä ja tietysti esimerkiksi suunnistuskarttoja, joita tuotatte”.

Ja miksipä ei, kyllähän tämä meille insinööreille passaa! Ei meinaan tässä vielä kaikki 😉 Jäähään oottamaan millaisia ajatuksia ja uusia näkökulmia vuoden mittaan nousee esille. Toivottavasti tämä yhteistyö myös osaltaan mahdollistaa urheilijan kehittymisen eteenpäin urallaan.

– Tommi